perjantai 4. syyskuuta 2015

Fabulous Fall 2015

Viime keskiviikkona oli viiden naisyrittäjän järjestämä asiakas ilta, Fabulous Fall 2015, jossa oli mukana äitini yritys Kukkakauppa Ruusupuu. Tilaisuus järjestettiin Vaajakosken vanhassa voimalassa n. 150 henkilölle. Ruusupuu esitteli tilaisuudessa kukkakoruja ja hiuskukkia, sekä järjesti lavalla kukka shown. 
Päästiin Emmin kanssa tekemään Minnalle ja Elinalle kampaukset ja meikit iltaa varten. Saatiin ohjeeksi ''jotain isoa, muhkeaa, kiharaa ja näyttävää''. Tiesimme myös että jonkinlaista hiuskukkaa on tulossa ainakin toiseen. Hirveästi ei Emmin kanssa mietitty kampauksia etukäteen vaan ideaa syntyi, kun näimme mitä laitetaan päälle ja millaisista hiuskoristeista on kyse. Kumpaankin kampaukseen tuli paljon kiharaa ja tupeerausta ja kumpaankin oli lisätty muutamia värikkäitä sulkalisäkkeitä. 

Minnan hiuskukka oli purppuran värinen Vanda orkidea, johon oli rakennettu kosteuspumpulista ja rautalangasta uusi varsi. Hiuskukka oli helppo kiinnittää muutaman pinnin avulla varresta kampaukseen. 

Elinan hiuskoristeen pohja oli tehty kultaisesta alumiini- ja spiraalilangasta. Koristeessa oli käytetty kultaisen oranssia vanda orkideaa, ruskeita höyheniä, mustia helmiä ja maksaruohoa (Sedum). Nämä oli kiinnitetty pohjaan joko kuuma- tai kylmäliimaa käyttämällä. Koriste kiinnitettiin spiraalilangan kautta pinneillä kampaukseen.

Ruusupuun nettisivuja pääset katsomaan täältä ja Facebook -sivut näet tästä

1 kommentti:

  1. Kampaukset ja hiuskoristeet oli upeita! Muutkin kukkakoristeet oli tosi hienoja! Ja näppärästi naiset teki näytöksessä kukka-asetelmia. Hieno ilta!

    VastaaPoista