tiistai 22. syyskuuta 2015

Elumen

Elumen on tullut tutuksi alunperin shokkivärien kautta. Sillä saa aikaan upeita kirkkaita ja pastellisia värejä jotka myös pysyy hiuksessa pitkään, toisin kun perus suoravärit kuluu ensimmäisen pesun jälkeen. Sarjalla saa kuitenkin myös loistavia vaaleita ja ruskeita sävyjä. Meillä oli eilen koulutus Elumenista jossa muutama tekinäillä pastellisilla sävyillä, mutta suurin osa käyttisarjan vaaleita ja ruskeita värejä.


Elumen toimii täysin fysikaalisesti ilman vetyperoksidia ja ammoniakkia, jolloin se ei aiheuta hiukselle happivaurioita kuten muut hiusvärit. Sen toiminta perustuu magneettisuuteen. Väripigmenttien varaus on negatiivinen ( - ), jolloin hiuksen omat positiivisesti varautuneet ( + ) pigmentit vetävät niitä puoleensa, kuten magneetti. Näin väripigmentit pääsevät syvälle hiukseen, kuitenkaan vaurioittamatta hiuksen pintaa. Lisäksi Elumenin korjaava vaikutus antaa hiukselle kiiltoa ja silkkisen pehmeän pinnan.

Värin pysymiseen vaikuttaa sarjan esi- ja jälkikäsittelyt. Jos hius on huokoinen ja huonokuntoinen kannattaa tehdä esikäsittely. Elumen Prepare levitetään hyvin pyyhekuiviin hiuksiin. Hiukset kostutetaan aineella kokonaan, eikä sitä kannatta hirveästi säästellä, jotta vaikutus olisi parempi. Ainetta ei huuhdella pois, vaan pyyhekuivataan huolellisesti jonka jälkeen hiukset kuivataan kokonaan ja voidaan aloittaa värin levitys. 


Kun väri on levitetty ja annettu vaikuttaa 30min, se pestään kaksi kertaa shampoolla huolellisesti. Tämän jälkeen hiukset pyyhekuivataan ja tehdään jälkikäsittely, eli Elumen Lock, joka lukitsee värin hiukseen.  Massa levitetään kaikkialle hiukseen, annetaan vaikuttaa 5min ja huuhdellaan huolellisesti pois. Jälkikäsittelyn jälkeen hiukset pestään normaalisti vielä hoitoaineella. 

Mun mallilla oli 7-8 tummuudella tyvikasvua n. 2cm, pituuksissa oli haalistunutta 7KG ja 8-9 tummuudella raitoja. Asiakkaan toiveena oli hieman tummempi tyvi joka vaalenee latvaan ja vanhat raidat sai jäädä näkyviin. 
Laitoimme tyveen:
NG@6(65g) + BM@6(15g) 
ja latvaan:
 AB@9(1:2) + BG@7(1:2)




Väristä tuli erittäin hyvä ja hiuksen pinta oli hyväkuntoinen ja kiiltävä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti