Permanentin historia

Permanentista tulee ensimäisenä mieleen 80-luvun hurjat säkkärä kiharat, mutta todellisuudessa permanentin historia alkaa jo 1870- luvulla. 

Marcel Gateau kehitti lämpömenetelmän vuonna 1872 jolla saatiin hiuksiin laineita. 

Pihdit lämmitettiin bensalla tai alkoholilla ja oikea lämpötila testattiin kokeilemalla pihtejä sanomalehteen; jos lehti muuttui hieman ruskeaksi oli pihdit tarpeeksi lämpöiset. 

Mitään haittaa kuumienpihtien käytössä ei ollut jos ne eivät koskeneet päänahkaan. Lämpö tietenkin vahingoitti hiusta, koska mitää suoja-aineita ei oltu vielä kehitetty. 

(Marcel Gateaun kehittämät pihdit)

(Marcel Wave)

Vuonna 1905 Karl Nessler kehitti Saksassa papiljoteille vaihtoehtoisen tavan kihartaa hiuksia. Hän käytti kiharruksessa lehmän virtsan ja veden sekoitusta. Nessler oli kehitellyt tuotetta jo 1896 vuodesta asti, mutta sai sen ihmisten tietoisuuteen vasta 1905. 

Laite soveltui ainoastaan pitkille hiuksille, koska kuumat rullat aiheuttivat palovammoja osuessaan päänahkaan. Kone lämmitti hiuksiin kierrettävät 12 rullaa 100^oC lämpöisiksi ja niitä pidettiin päässä kuusituntia hyvän lopputuloksen saavuttamiseksi. 

(Karl Nesslerin permanenttikone)

Nessler kokeili laitetta ensimmäisen kerran vaimolleen. Kahden ensimäisen kokeilun tuloksena vaimolta lähti hiukset ja hän sai päänahkaan palovammoja. Laite saatiin kuitenkin käyttöön Lontoossa pitkien hiusten permanentin tekoon 1909. 

1930 Bari-Woollss kehitti kemiallisen permanentin ilman lämpöä. Tämä tarkoitti, että joka rikkoi hiuksen vedyn avulla keratiinikerroksen rikkisidokset ja teki kihartamisesta helpompaa. 

Zotos International- yhtiö toi vuonna 1932 markkinoille kokonaan kemiallisen permanenttimenetelmän johon ei tarvittu koneita tai lämpöä. Se toimii Bari-Woollssin tekniikalla, eli permanentti aine rikkoo hiuksen rikkisiltoja ja kiinnitysaineet palauttaa rikkisillat uusiin pareihin, jolloin hius pysyy kiharana. 

(Hiusten kemiallinen kihartaminen, 1934)

Lähteet: Wikipedia