maanantai 6. helmikuuta 2017

Kevään 2017 hius- ja meikkitrendit

Hiukset


Vaaleissa hiuksissa viileät sävyt pitävät pintansa! Tosin granny harmaa on jo mennyttä, mutta puhtaita jäisen kylmiä värejä tulee näkymään edelleen paljon. Toki on myös lämpöisempiä luonnollisen hiekkaisiakin sävyjä nähtävillä. 
Tänä keväänä tullaan näkemään punapäitä! Punaiset sävyt kirkkaista pastilleisimpiin sävyihin sekä sekoitettuina ruskeisiin tuovat pirteyttä kevääseen.





80- ja 90- luku tekee paluutaan edellee ja se näkyy yhä enemän myös hiuksissa. Kampauksissa on paljon volyymia sekä kiharaa. Tämän lisäksi kerrostus ja otsahiukset ovat tekemässä paluuta. Kerrostuksella tuodaan volyymiä ja liikkuvuutta hiukselle, myös kiharat näyttävät paremmalta hieman kerrostetussa leikkauksessa. Otsahiuksilla taas luodaan kasvoille särmäkkyyttä ja muotoa, oli se sitten lyhyt, pitkä, paksu tai rikottu. 





Keskijakaus on edelleen trendikäs, mutta nyt tullaan näkemään myös sivujakauksia. Voit siis heittää rohkeasti jakaustasi sivummalle tai vaikka vaihdella eri kampauksien mukaan.



Näyttävät kampaukset rakentuvat edelleen näppärästi erilaisista leteistä sekä punouksista ja niihin voi lisätä vielä sähäkkää kiharaa tuomaan volyymia. Arkisempina kampauksina toimivat erilaiset niska nutturat ja ponnarit sekä pienillä satunnaisilla leteillä saa piristystä arkiseen kampaukseen. 






Meikki


Glitteriä Glitteriä! Sitä tulee näkymään niin huulissa kuin silmämeikissäkin. Eri sävyisiin huulipuniin saa juhlavuutta lisäämällä päälle irtoglitteriä, joka pysyy hyvin voidemaisen huulipunan pinnalla! Myös glittereitä saa eri sävyisinä, joten pääset soveltamaan meikkiä eri juhlia varten. Glitteriä saa yhdistää myös rohkeasti silmä meikin kanssa tai lisätä vaikka hiuksiin koristeeksi. 






Tänä keväänä ja kesänä silmä meikki saa räväkkään värikäs! Nyt pääsee taas leikittelemään eri väreillä ja käyttämään niitä rohkeasti. On myös trendikästä tehdä meikistä hieman sumuinen ja räväkänkin värin voi lisätä myös alaluomelle. 



Myös huulissa saa olla väriä sillä kirkkaat näyttävät huulet ovat nyt in! Huulipuna voi olla niin mattaista kuin kiiltävääkin ja värejä kannattaa rohkeasti hieman yhdistellä.



Poskipunaa saa käyttää keväällä ja kesällä rohkeasti tuomaan kasvoille heleyttä ja eloa! Poskillekkin kannattaa rohkeasti valita hieman räväkämpää sävyä kuin aikaisemmin.