maanantai 28. syyskuuta 2015

Davines hoito

Davines on italialainen perheyritys, joka valmistaa hiuskosmetiikkaa. Yritys on perustettu vuonna 1983. Davinesin tärkeimpiin arvoihin kuuluu kestävä kauneus, - kehitys ja yhteisöllisyys. Davines tuotteet jakautuu erilaisiin sarjoihin joista valitaan hiuksen ja hiuspohjan laadun mukaan sopivat tuotteet.



ENERGIZIN: Elvyttää hiuspohjaa ja hauraita hiuksia sekä vähentää hiustenlähtöä.


NOURISHING: Ravitseva, elvyttävä ja vahvistava. Ravitsee kuivia, hauraita ja vaurioituneita hiuksia ja hoitaa hiuspohjaa.


PURIFYING: Ehkäisee ja hoitaa kuivaa, sekä rasvaista hilseilyä.


REBALANCING: Normalisoija tasapainottaa liiallisesta talinerityksestä kärsivää hiuspohjaa.


DETOXIFYING: Elvyttävä ja uudistava tuote, stressin ja ympäristön rasittamille hiuksille ja hiuspohjalle.


CALMING: Rauhoittaa hiuspohjaa. Erityisesti herkälle tai herkistyneelle hiuspohjalle.


WELL-BEING: Kosteuttava, suojaava ja virkistävä tuotesarja kaikentyyppisille hiuksille. Sopii käytettäväksi myös muiden hoitojen kanssa. 

Kokeilimme hoitoja toisillemme kun olimme aluksi tutustunut tuotteisiin. Minjalle tehtiin esin Detoxifying - mutanaamio hiuksiin. Naamio levitettiin kosteisiin hiuksiin kauttaaltaan, annettiinvaikuttaa 10-15min ja huuhdeltiin huolellisesti pois. Tämän jälkeen hiukset pestiin Nourishing - shampoolla ja lopuksi laitettiin Well-Being - hoitoaine.
Minulle laitettiin ensin Detoxifying superactive joka levitettiin hiukseen kauttaaltaan kamman avulla, annettiin vaikuttaa n. 15 min ja huuhdeltiin huolellisesti pois. Sen jälkeen pestiin Rebalancing - shampoolla ja lopuksi laitettiin Energizin Lotion - seerumi jota ei huuhdella pois.

Hiuksen pinnasta tuli hieman karkea ja ne kuivu huonosti, mutta pinta näytti kiiltävältä ja hyväkuntoiselta, sekä hiuspohja tuntui hoidon jälkeen paremmalta.


sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Punottu Mohawk- kampaus


Kun aloittaa tekemään kampausta kannattaa hiuksien olla puhtaat, jolloin kampaus helpommin muotoiltavissa ja siitä tulee siistimmän näköinen.

Tarvitset kampauksen tekoon hiuslakkaa, hiuspuuteria, klipsuja, pinnejä,muoviponkkareita ja kamman. 

1. Aloita kampaus tekemällä kummallekkin sivulle jakaus ohimolta niskaan.

2. Jaa keskiosasta otsalta pieni osio
3. Suihkuta osioittain tyveen hiuspuuteria ja ''pöllytä'' hiuksia tämän jälkeen
4. Jaa taas otsalle pieni osio ja laita se ponkkarilla löysästi kiinni.

5. Ota uusi osio edellisen alta
6. Jaa etummainen osio kahtia
7. Pujota alempi osio etummaisen läpi

8. Laita nyt ponkkari löysästi osioon jonka juuri pujotit etummaisen läpi ja joka on nyt päällimmäinen osio. 
9. Jaa alta taas uusi osio ja yhdistä se keskimmäisen kanssa.
10. Pujota yhdistetyt osiot ylimmäisen läpi ja laita taas kiinni löysästi ponkkarilla. Jatka näin 
niskaan asti. 

11. Avaa nyt sivullaa olleet osiot. Tässä kohtaa saa käytää omaa luovuutta ja keksiä omia tekniikoita liittää hiukset muuhun kampaukseen. Tässä nyt yksi versio: 

12. Jaa osio kahteen
13.Tykkään itse aloittaa ylemmästä osiosta, mutta sillä ei ole väliä. Jaa ohimon kohdalta 
taas pieni osio.
14. Jaa vielä pikku osio kolmeen. Tein letit ''nurinpäin'' jolloin reinummainen osa tulee keskimmäisen alta. Muuten samalailla kun ''tavallinen'' ransakalainen letti. Letitin osiot loppuun asti. 

15. Yhdistin letit kampaukseen pujottelemalla punouksen läpi ja kiinnittämällä pinneillä

16. Avaa punosta vetämällä osioita sivulle päin. Näin kampauksesta saa muhkeamman ja näyttävämmän näköisen. 

17. Käännä letin loppuosa ''rullalle'' niskaan ja kiinnitä tukevasti pinneillä. Viimeistele hiuslakalla. 





tiistai 22. syyskuuta 2015

Elumen

Elumen on tullut tutuksi alunperin shokkivärien kautta. Sillä saa aikaan upeita kirkkaita ja pastellisia värejä jotka myös pysyy hiuksessa pitkään, toisin kun perus suoravärit kuluu ensimmäisen pesun jälkeen. Sarjalla saa kuitenkin myös loistavia vaaleita ja ruskeita sävyjä. Meillä oli eilen koulutus Elumenista jossa muutama tekinäillä pastellisilla sävyillä, mutta suurin osa käyttisarjan vaaleita ja ruskeita värejä.


Elumen toimii täysin fysikaalisesti ilman vetyperoksidia ja ammoniakkia, jolloin se ei aiheuta hiukselle happivaurioita kuten muut hiusvärit. Sen toiminta perustuu magneettisuuteen. Väripigmenttien varaus on negatiivinen ( - ), jolloin hiuksen omat positiivisesti varautuneet ( + ) pigmentit vetävät niitä puoleensa, kuten magneetti. Näin väripigmentit pääsevät syvälle hiukseen, kuitenkaan vaurioittamatta hiuksen pintaa. Lisäksi Elumenin korjaava vaikutus antaa hiukselle kiiltoa ja silkkisen pehmeän pinnan.

Värin pysymiseen vaikuttaa sarjan esi- ja jälkikäsittelyt. Jos hius on huokoinen ja huonokuntoinen kannattaa tehdä esikäsittely. Elumen Prepare levitetään hyvin pyyhekuiviin hiuksiin. Hiukset kostutetaan aineella kokonaan, eikä sitä kannatta hirveästi säästellä, jotta vaikutus olisi parempi. Ainetta ei huuhdella pois, vaan pyyhekuivataan huolellisesti jonka jälkeen hiukset kuivataan kokonaan ja voidaan aloittaa värin levitys. 


Kun väri on levitetty ja annettu vaikuttaa 30min, se pestään kaksi kertaa shampoolla huolellisesti. Tämän jälkeen hiukset pyyhekuivataan ja tehdään jälkikäsittely, eli Elumen Lock, joka lukitsee värin hiukseen.  Massa levitetään kaikkialle hiukseen, annetaan vaikuttaa 5min ja huuhdellaan huolellisesti pois. Jälkikäsittelyn jälkeen hiukset pestään normaalisti vielä hoitoaineella. 

Mun mallilla oli 7-8 tummuudella tyvikasvua n. 2cm, pituuksissa oli haalistunutta 7KG ja 8-9 tummuudella raitoja. Asiakkaan toiveena oli hieman tummempi tyvi joka vaalenee latvaan ja vanhat raidat sai jäädä näkyviin. 
Laitoimme tyveen:
NG@6(65g) + BM@6(15g) 
ja latvaan:
 AB@9(1:2) + BG@7(1:2)




Väristä tuli erittäin hyvä ja hiuksen pinta oli hyväkuntoinen ja kiiltävä. 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Syksyn 2015 vaate- ja hiustrendit

Tänä syksynä on muotia isot ja näyttävät  korut. Erilaisia koruja käyttämällä saat yksinkertaisestakin asusta paljon näyttävämmän. Tällähetkellä näkee eniten metallin värisiä, yksinkertaisia, mutta isoja koruja, sekä paljon värikkäitä, timanttisia koruja.


''Lady loafers'' eli mokkasiinit korolla on tulossa takaisin muotiin. Kesällä näkyi paljon tämän mokkasiini mallisia kenkiä, mutta ilman korkoa. Mokkasiinit korolla on syksyn ja talven juhliin, kun taas ''ulko kenkinä'' käytetään viime syksyltä tuttuja mustia bootseja.


  
Leikatut laskokset tuo elävyyttä pitkiin hameisiin ja sopii täydellisesti korkeiden korkojen kanssa. 



Tänä syksynä ei tarvitse sormienkaan palella kun muodissa on lyhyet ja pitkät hansikkaat. Värikkäillä, mutta tyylikkäillä hanskoilla saa väriä muuten pimeään ja synkkään syksyyn.



Vaatteissa tulee näkymään paljon eri harmaita ja metallisia värejä. 90-luku näkyy vahvasti värikkäinä, rentoina vaatteina ja asusteina, sekä korkea vyötäröisillä alaosilla.





Miehet:


Miehillä syksyn ja talven muodissa näkyy rock- henkinen 70-luku, kulmikkailla yksityiskohdilla. Väreissä näkyy lämpöisiä sävyjä, kuten viininpunainen, violetti ja lämpöisen ruskean eri sävyjä yhdistettynä tummaan mustaan ja harmaaseen. 



Baggy trousers & oversize coat: 




Niinkuin vaatteissakin hiusväreissä näkyy tänä syksynä metallisia värejä, kuten hopeista, ruusukultaa, pronssia, jne. Mallina on edelleen ykkösenä Long bob ja toisena tasapitkä lyhyt polkka, myös otsahiukset on tulossa takaisin muotiin. 




Myös hiuksissa, varsinkin kampausten yhteydessä on näkynyt  paljon näyttäviä hiuskoristeita. Hiuskoristeiden ei välttämättä tarvitse olla timanttisia koruja vaan ne voi olla käsin tehtyjä kukkakoruja jolloin koriste on uniikki ja juuri sellainen kun itse haluaa. 


Arkisissa kampauksissa tulee näkymään rentoja niskaponkkareita, puolinutturoita, sivulle eri tavoilla kiinnitettyjä nutturoita, laineita, lettejä... Hiusten ei ole tarkoitus olla viimeisteltyjä vaan muhkeita, ''sotkuisia'' ja lunnollisen näköisä. 


Hiustrendeistä voi lukea lisää aikaisemmasta postauksesta, Miraculosin näytöksestä.

Naisten vaate trendit: Elle - Trend Guide
Miesten vaatetrendit: Vogue


maanantai 7. syyskuuta 2015

Asiakaspalvelu

Nyt toisena vuonna meillä alkoi asiakaspalvelu koululla jo ensimmäisillä viikoilla. Töitä on riittänyt paljon kaikille mikä on hyvä asia. Yleensä ennen aspin alkamista kaikilla on sellanen olo ettei oikein jaksaisi, mutta yleensä mieli muuttuu nopeasti kun pääsee tekemään töitä ja varsinkin jos ne onnistuu erityisen hyvin. Itse en vielä ole ollut kassassa, mutta ootan sitä innolla. Uskon että kassan käyttäminen onnistuu hyvin, mutta jännitän vähän ajanvarauspuhelimeen vastaamista. Muuten olen päässyt tekemään töitä aika monipuolisesti, värjäystä, raitoja ja erilaisia leikkauksia. Harjoitusta tartten vielä lyhyiden naistenhiusten leikkauksessa. Oon kyllä tykännyt asiakaspalvelu päivistä ja toivon että asiakkaita riittää jatkossakin paljon.

Rehair NY

Ollaan siis perustettu koulussa NY (nuori yrittäjä)- yritykset. Yrityksen tarkoituksena on saada käsitystä millaista on oikea yrittäminen. Yritys toimii yhden lukukauden tai kalenterivuoden verran ja on osa Vuosi yrittäjänä- ohjelmaa. Perustimme yritykset 2-4 henkilön ryhmissä. NY-yrityksen tavoitteena on saada laaja ja kestävä asiakaskunta ja saada kokemusta palveluammatissa ja luoda mahdollisia kontakteja myös isompien hiusfirmojen kanssa. NY-toiminnassa on aina mukana tukihenkilö, joka osaa neuvoa yrittäjyyden kanssa.
Meidän yrityksessä on kolme osakasta ja kaikille on jaettu omat ''tehtävät'' (esim. toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö, myynti- ja ostopäällikkö). Yrityksemme nimi on Rehair NY ja tarjoamme erilaisia hius- ja kauneusalan palveluita sepän yrityspajan tiloissa, kotikäynneillä ja projektien merkeissä. Valmistamme myös hiuskoristeita itse kukista ja tarjoamme valokuvausmahdollisuuden. 
Tähän mennessä ollaan saatu jo rekisteröityä yritykset, avattua niille omat tilit, ollaan käyty yrityspajalla katsomassa tilat ja suuniteltu aukioloajat. Meidän yrityksellä on myös Facebook-sivut ja kotisivuja ollaan juuri tekemässä. Päästään aloittamaan työt yrityspajalla ensi perjantaina 18.9 
klo 15-21. Tarkoitus olisi vielä tilata käyntikortteja ja jakaa mainoslappuja kauppojen ilmoitustauluille. 

perjantai 4. syyskuuta 2015

Fabulous Fall 2015

Viime keskiviikkona oli viiden naisyrittäjän järjestämä asiakas ilta, Fabulous Fall 2015, jossa oli mukana äitini yritys Kukkakauppa Ruusupuu. Tilaisuus järjestettiin Vaajakosken vanhassa voimalassa n. 150 henkilölle. Ruusupuu esitteli tilaisuudessa kukkakoruja ja hiuskukkia, sekä järjesti lavalla kukka shown. 
Päästiin Emmin kanssa tekemään Minnalle ja Elinalle kampaukset ja meikit iltaa varten. Saatiin ohjeeksi ''jotain isoa, muhkeaa, kiharaa ja näyttävää''. Tiesimme myös että jonkinlaista hiuskukkaa on tulossa ainakin toiseen. Hirveästi ei Emmin kanssa mietitty kampauksia etukäteen vaan ideaa syntyi, kun näimme mitä laitetaan päälle ja millaisista hiuskoristeista on kyse. Kumpaankin kampaukseen tuli paljon kiharaa ja tupeerausta ja kumpaankin oli lisätty muutamia värikkäitä sulkalisäkkeitä. 

Minnan hiuskukka oli purppuran värinen Vanda orkidea, johon oli rakennettu kosteuspumpulista ja rautalangasta uusi varsi. Hiuskukka oli helppo kiinnittää muutaman pinnin avulla varresta kampaukseen. 

Elinan hiuskoristeen pohja oli tehty kultaisesta alumiini- ja spiraalilangasta. Koristeessa oli käytetty kultaisen oranssia vanda orkideaa, ruskeita höyheniä, mustia helmiä ja maksaruohoa (Sedum). Nämä oli kiinnitetty pohjaan joko kuuma- tai kylmäliimaa käyttämällä. Koriste kiinnitettiin spiraalilangan kautta pinneillä kampaukseen.

Ruusupuun nettisivuja pääset katsomaan täältä ja Facebook -sivut näet tästä

tiistai 1. syyskuuta 2015

Syksyn 2015 hius trendit - KC Collection

Se olis nyt sitten toisen vuoden aloitus hiusalalla ja pitäisi vähän blogia herätellä tälleen kesän jälkeen. Ollaa tässä ensimmäiset viikot käytetty NY-yritysten perustamiseen ja parran muotoiluun veitsellä, joista kirjoittelen sitten vähän myöhemmin tarkemmin. 
Eilen oli syksyn ensimmäinen Miraculosin näytös. Meidän luokalta pääsi minun lisäksi kolme tyttöä avustamaan näytöksen valmisteluissa, eli sekottelimme ja levitimme värejä, pestiin ja kuivattiin hiuskia, siivottiin ja kaikkea mitä meiltä vaan osattiin pyytää. Kauneuspuolelta oli myös kolme kosmetologia meikkaamassa mallit.
Näytöksessä käytiin läpi syksyn 2015 trendejä joiden inspiraatio on lähtöisin 90-luvulta. Kokoelmassa on metallinen sävymaailma, hopeisten sävyjen lisäksi näkyy myös ruusukultaa, pronssia ja messinkiä. Värjäystekniikoina käytetään muun muassa Blocking-, Sliding- ja Balayage-tekniikoita. 
Näytöksen jokaisen mallin hiuksiin on käytetty myös Olaplexia joka on uusi kampaamoissa tarjottava lisäpalvelu. Se korjaa, vahvistaa ja suojaa hiuksia värjäysten ja vaalennusten yhteydessä. Olaplex perustuu keksintöön, joka estää hiuksen rikkisiltoja katkeamasta käsittelyn yhteydessä ja samalla korjaa jo katkenneita rikkisiltoja. Olaplex-hoidossa on kolme osaa, Olaplex Bond Multiplier No.1 joka lisätään värin tai vaalennusaineen sekaan, Olaplex Bond Perfector No.2 huuhtelun jälkeen laitettava hoito joka vaikuttaa vähintään 10min. ja Olaplex Hair Perfector No.3 - kotihoitotuote jolla ylläpidetään hiusten kuntoa. 
Lyhyiden hiusten leikkauksissa ja värjäyksissä korostuu vahvasti teknisyys ja pidemmissä hiuksissa kerroksellisuus ja rikkonaisuus. 
Alla vielä muutamia kuvia näytöksestä. Pahoittelen laatua, kun jouduin kuvaamaan puhelimella..