torstai 19. toukokuuta 2016

Elämää Espanjassa

Moikka! Täälä blogin kirjottaminen ei kyllä edisty sitten yhtään, eikä ihme kun kelit on nii hyvät ja jatkuvasti tekemistä. Reilu viikko sitten täälä oli käymässä mun kaverit Petra ja Heta joiden tulemista olin odottanut ihan älyttömästi. Valitettavasti kelit oli sillä viikolla vähän surkeat, mutta me ei annettu sen häiritä! Käytiin tyttöjen kanssa pyörähtämässä Miramarissa, mikä on iso kauppakeskus bussimatkan päässä meiltä. Siellä käymiseen piti varata reilusti aikaa eikä siltikään keritty sitä kokonaan kiertämään. 

 

 

 

Pari päivää sen jälkeen kun tytöt palasi takasin Suomeen sain tänne pikkuveljeni isän perheen kanssa. Iiro oli minun ja Emmin seurana yhden päivän. Kävimme syömässä jätskiä, uimassa meressä ja vielä illalla katsomassa suomen peliä. Lopuksi illalla Iiro totesi meille, että tykkää todella paljon olla meidän luona. Ja sanoi vielä että aikoo tulla uudestaan jos isi maksaa lennot. Selitin sitten sille pienelle että olen kyllä tulossa vielä takaisin Suomeen ja toinen oli niin ilonen asiasta.

     

  


Haluttiin ottaa pari kuvaa ihan vaan taas selittääkseen millaista elämä täälä on. Ensinäkin muovi roskaa tulee aivan älyttömästi ja täälä ei kierrätetä läheskään yhtä hyvin kuin Suomessa. Kannamme ehkä kerran viikossa 16L vettä kotiin, koska niikuin monessa muussakin maassa vettä ei voi juoda hanasta.. Sitä kyllä kaipaan.. 


Hyviä puolia taas on ruuan halpuus mistä taisin viimeksikin sanoa. Yksi 8L tonkka maksaa vain 0,75€ ja kävimme tiistaina ostamassa 6kg hedelmiä ja vihanneksia vaan 10€. Toinen halpa asia täälä on bussilla ja junalla kulkeminen. Jos täytyy johonkin kauemmas päästä bussi maksaa 1,15€ ja juna Malagaan vaan 3€. Mutta eipä täälä hirveesti tule bussilla liikuttua. Ensimmäisillä viikoilla jatkuva käveleminen väsytti ihan älyttömästi, mutta nykyään siihenkin on tottunut.
 

 

Tässä vähän maisema kuvia meidän parvekkeelta ja rannalta. Kävimme yksi aamu Emmin kanssa kuvailemassa rannalla auringon nousua, mikä näytti ihan tosi hienolta! 
Enään olisi reilu viikko jälellä. Kyllä tässä ajassa on jo kerennyt paljon, mutta vielä olisi paljon asioita tekemättä ja näkemättä. Vaikka jään kaipaamaan tätä paikkaa tosi paljon on mulla jo kova ikävä ihmisiä Suomessa <3 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti